Matkakertomuksia Karjalan kankahilta (Finnish Edition)

Example in this ebook

I. Muistelmia matkalta Aunuksessa v. 1900.

Lusmaan.

On edessämme seitsenvirstaisen Pankajärven soutaminen.

Lähdemme saattomiestä tiedustelemaan. Tapaamme kolme miestä venettä rantaan vetämässä, ovat juuri kalalta tulleet. Eivät halua lähteä saattamaan eivätkä uskallakkaan pienoisella veneellään yrittää tuimaan tuuleen. — Tulee rantaa kohden toinen vene. Siinä ukko ja akka istuvat Pyydämme taas saattomiestä. Ei halua ukko lähteä, akka lähteköön, jos tahtoo. No lähtee akka, kun menomatkan lupaamme itse soutaa.

Kaunis järvi, karjalainen salojärvi on Pankajärvi. Siinä monet sievoset selät, siinä pitkät metsäiset niemekkeet, siinä kaislaiset rannat. Kaunis olisi se poutapäivänä nähdä, hauska on nytkin kun myrsky myllertää.

Pääsemme Kalliolahen torppaan vastaisella rannalla. Matala on maja ja kovin kurjan näköinen. Asumus on puolipimeä, sillä akkunat ovat kovin pienet ja päreillä paikatut. Lattia on hatara, suuret, nyrkin mentävät raot ammottavat palkkien välillä. Saamme varoen astua, ettemme lattian alle luikahtaisi. Mutta töllin lapset ne vaan siinä juosta pulittavat toisiaan ajellen, eivätkä jalkaansa taita.

Tasaista maata myöten kulettaa meitä tie, jota aikoinaan näyttää hevosella ajetun. Viepä se väliin meidät suollekin ja saamme ensikerran nähdä ja kokea Karjalan poikkitelaisia siltoja. Hauska niitä onkin kapsutella, polkea muutteeksi keskijalkapohjalla pyöreitä telasia.

Vähitellen käy tie kapeammaksi. Entiset rattaanjälet katoavat, puut tunkevat lähemmäksi toisiaan ja tie käy kapeaksi karjapoluksi. Maakin käy epätasaiseksi. Tulee vaaroja, kallioita, soita ja notkoja. Viimein rupeaa polku kulettamaan meitä lehtoisille vaaroille, lepikköisille aholoille sekä kaskimaiden viertehille.

Ja sitten äkkiä erään vaaran laelle päästyämme laajenee näköala. Vaarat ovat siirtyneet tuonnemmaksi ja edessämme on syvä laakso, järvi laakson pohjalla, järven ympärillä taloloita siellä täällä. Olemme Ruunaan kylässä.

Hauska on talo, Reittulan talo, jossa hetkisen levähdämme. Toisellainen on tupa kuin Kalliolahen pimeä pirtti, on siisti ja valoisa. Lattialle, sivuseinän puolelle on pehmeitä, tuoreita, hyvältä tuoksuvia koivunlehtiä levitelty. Hauska on siinä kelletellä ja juoda puheliaan emännän keittämää kahvia.

Kuusi virstaa on Kunnaasta Aittokosken autiolle mökille rajalla, kolme virstaa Polvijärveä ja kolme maata.

Synkän korven sydämessä on Aittokosken mökki, kaukana asutuilta aloilta, yksinään kyhjöttää kosken rannalla kuunnellen sen ikuista kohinaa. Mahtava on koski ja voimakas. Voisipa se monet myllyt pyörittää, voisi suuret tehtaatkin työhön saattaa. Mutta kukapa tänne kävisi! Silloin tällöin vain joku salon asukas tulee kosken karjaa pyytämään sekä pihamaan pitkää ruohokkoa niittämään. Nytkin näkyy mökin porstuassa olevan kopassa tuoreita kaloja ja tuvassa heiniä kuivamassa, mutta minne lie työntekijä kadonnut. — Ennen kyllä lie piilopirtissä ollut oma asukkaansa, joka on ympärille peltoakin hiukan perannut, pienoiset saunat, navetat rakentanut, mutta minne lie sitten joutunut. Nurmikoksi on pelto jäänyt, rakennukset ränsistyneet.

Ja tästä se vasta taival alkaakin. Tulee soita ja märkiä maita, tulee kuusikkoina korpia, notkoisia noroja, rikeita ryteiköitä, vaaroja, kankaita ja kallioita. Pahainen on polku, kaita karjankäytävä vain, ja kaikkialla se kiertelee ja koukistelee. Väliin se meidät sakeaan näreikköön upottaa, väliin korkealle vaaralle kohottaa ja taas alas nakkaa ja kulettaa suurelle suolle sekä vie pyöreää heiluvaa telaa tai kaatunutta kuusen runkoa myöten lorisevan metsäpuron ylitse. Ei ole soissa enää poikkitelaisia siltoja, liukkaita portaita vain, toisinaan ei niitäkään, ja silloin sotke vetelää suota, jos aijot yli mennä. Usein luiskahtaa jalka portaaltakin, vajoaa suohon ja mutainen vesi täyttää lapikkaan.

To be continue in this ebook